Olen sosiaalipsykologi ja kirjailija Janne Viljamaa. Toimin psykologian lehtorina ammattikoulussa, kirjoitan kirja-arvosteluja mm. Opettaja-lehteen ja koulutan itsetunnosta, työpaikan toimivasta vuorovaikutuksesta ja kasvatuksesta kesäyliopistoissa ja yrityksissä ympäri Suomen. Minulta voi tilata luentoja tai koulutusta kirjojeni aiheista. Personallisuushäiriöiset työpaikalla -kulutus on suosittu iltapäiväkoulutus.
Olen viiden lapsen isä ja asun Helsingissä. iPodistani kuuluu vuotellen Elvistä, Mötörheadia, AC/DC:ta ja Kari Peitsamoa. Juice Leskinen teki nuorena vaikutuksen mainioilla teksteillään. Hän on syntynyt samana päivänä kuin minä, eli 19.2.
Kun en lue tietokirjoja, luen rock and roll- ja urheiluelämäkertja. Zlatan-kirja on loistava, kuten myös Kovaa peliä -niminen kirja Jääkiekkoilija Theo Fleurystä. Olen lukenut elämäkerrat Led Zeppelinistä ja B.B Kingistä Red Hot Chili Peppersistä kertovaan Arpikudos-elämäkertaan.
Pelasin nuorena koripalloa Panttereissa ja minulla taitaa olla tililläni yksi penkillä istuttu mestaruussarjan matsikin. Pelasin muutaman matsin 80-luvulla myös kadettien maajoukkueessa. Neljä viidestä lapsestani pelaa korista ja vanhin poikakin tykkää katsella NBA-matseja televisiosta. Uskon Larry Birdiin, joka sanoi, ettei uskalla olla harjoittelematta, koska tälläkin hetkellä jossain päin maailmaa saattaa olla tyyppi treenaamassa. Larryllä oli oikea työmoraali.
Yhteystiedot
GSM: 050-321 6005
Sähköposti: janne.viljamaa (a) netti.fi
Kaikki palaute, kysymykset ja muut terveiset ovat tervetulleita, kiitos.
Janne Viljamaa
Website Software